Juhlavuosi ja uutta ilmettä nettikauppaan

4.4.2017

Vuoden 2017 ensimmäinen hallituksen kokous pidettiin Bernerin tiloissa helmikuun loppupuolella

Tuleva vuosi näyttää seuran kannalta mielenkiintoiselta, sillä Kasvinsuojelulehti täyttää pyöreitä. Kokouksessa päätettiin, että 50-vuotiasta lehteä kunnioitetaan omalla juhlaseminaarillaan syyskuun tienoilla. Lehti saa myös uuden päätoimittajan, kun lehteä ansiokkaasti toimittanut Marika Rastas vetäytyy muihin projekteihin. Uudeksi päätoimittajaksi valittiin yksimielisesti Nelli Piekkari. Nellin toimitustaitoihin pääsemme tutustumaan vuoden kolmannessa lehdessä, joka myös on Kasvinsuojelulehden juhlanumero!

Viime vuonna uudistettu nettisivu on saanut paljon kiitosta. Nettikauppa on kuitenkin vielä uudistamatta, mutta tämä päätettiin muuttaa vuoden 2017 aikana. Visuaalinen ilme päivitetään ja selkeytetään. Ajankohtaisia kasvinsuojeluohjeita -opus on myös päivitysprojektin alla. Päivitystyö aloitetaan tänä vuonna ja tarkoituksena on luoda tällä kertaa pääosin sähköinen versio kustannusten laskemiseksi, päivittämisen helpottamiseksi ja tiedon paremman saatavuuden lisäämiseksi. On mahdollista, että teoksesta tehdään myös pieni määrä kirjapainoksia.

Seuraavan kerran hallitus kokoontuu ProAgrialla toukokuun lopussa.

Tiiu Kyllönen, Kasvinsuojeluseuran sihteeri