Kasvinsuojeluseuran hallituksen kokous oli 10.2.2015

13.2.2015

Kokouksessa keskusteltiin muun muassa uusista nettisivuista ja siitä, miten seuran toimintaan saataisiin mukaan enemmän nuoria.

Nuorten aktivoimiseksi päätimme, että seuraan perustetaan opiskelijajaosto. Jaoston tavoitteena on tehdä seurasta sellainen, että se vastaa myös opiskelijoiden tarpeita ja kiinnostuksenkohteita. Jaoston jäseniä rekrytoidaan alan oppilaitoksista. Toivomme, että kaikki kasvinsuojeluseuran toiminnasta kiinnostuneet opiskelijat ottaisivat rohkeasti meihin yhteyttä!

 

Lisäksi mietimme kokouksessa, miten olisimme paremmin opiskelijoiden tavoitettavissa. Tällä hetkellä seuramme järjestämät tapahtumat saattavat olla matka- ja osallistumiskustannusten takia suurelle osalle opiskelijoista mahdottomia. Ehkä tulevaisuudessa voisimme helpottaa opiskelijoiden osallistumista tapahtumiin esimerkiksi järjestämällä puutarha-aiheisia kasvinsuojelupäivä Lepaalla tai yhteiskuljetuksia seuran tapahtumiin. Otamme mielellämme vastaan kehitysideoita tämän asian suhteen!

 

Seuramme palkitsee vuosittain ansioituneita opinnäytetöitä. Tänä vuonna seuralle on lähetetty kuusi vuonna 2014 valmistunutta työtä. Päätämme palkitsemisen arvoiset työt huhti-maaliskuun vaihteessa. Seura palkitsee erinomaisen opinnäytetyön 500 eurolla ja hyvän opinnäytetyön 250 eurolla.

 

Seuramme uudet nettisivut julkaistaan maaliskuun aikana. Uusien nettisivujen tavoitteena on olla edeltäjiään selkeämmät ja raikkaammat. Kokouksessa päätimme, että nettisivujen päivittämisestä vastaa Juha Tuomola.

 

Lisäksi keskustelimme myös muista seuran asioista, kuten esimerkiksi seuran vuoden 2014 tuloksesta, joka jäi miinusmerkkiseksi. Tarkemmin hallituksen kokouksessa käsitellyistä aiheista voi lukea kokouksen pöytäkirjasta. Seuraava hallituksen kokous järjestetään kesäkuun alussa.

 

Seuran vuosikokous järjestetään 19.3. klo 17 Tieteiden talolla (Kirkkokatu 6, Helsinki). Toivotamme kaikki kokoukseen tervetulleiksi!

 

Terveisin

Lotta Kaila

sihteeri